Yhtye Keikat Media Ajankohtaista Yhteydenotto Tuotteet Vieraskirja
Keikkapäiväkirja 2007
06.01.2007
2007-12-15
Turku
Ihmeklubin metallispecial
Luotettava todistus ja Sacrecy
Nuorten taide ja toimintatalo Vimma
Tätä keikkareissua kuvaa tuuraajien puute.
Basso-osasto:
Mäkelän emäntä oli siinä vaiheessa, että Jarmoa ei viitsitty keikalla kiusata. Tero ei päässyt, joten
vokaaliosastokin jäi normaalista. Janne ei ehtinyt. Jupe ei pystynyt. Keskisen Jukalla oli toinen keikka. Sitten
päädyimme Ville kanssa johtajaratkaisuun ja Ville kysyi lämppäri bändin basistia meille vetämään. Näin
Sacrecyn Jesse saatiin puikkoihin.
Ja auto kysymys:
Transam oli vähän ruvella. Se oli käynyt Festareista asti vaan 3:lla, kun yksi suutin oli jumissa. Tiistaina
hajosi toinenkin. Onneksi sain auton huoltoon ja meidän ei tarvinnut lähteä kalliilla keikkabussilla, jota
varmuuden vuoksi olin varannut. Konepellistä hajosi perjantaina vaijeri. Joten tein miehen työn ja otin
rautakangen ja sorkkaraudan mukaan jos pitää saada tien päällä nopeasti konepelti auki.
Aamulla 7:45 ajelin bändikämpälle
Kävin luovuttamassa tavaraa lainalle: LT:n oma kalusto lähti toiselle keikkareissulle
8:15 hain Mikon kyytiin. Ajettiin Villen luo ja pakattiin auto.
Yllättävän nopeaa toimintaa. Ville oli ollut yöllä vartti baarissa
keikalla ja Sami Laihialla tekemässä äänentoiston yksin. Auton
pakkauksen jälkeen jäätiin vielä katsomaan Sunrise Avenuen DVD:ltä
Osalan Samin rumpusooloa. Kai siinä joku biisikin katsottiin:)
9:05 Liikenteeseen Karhusta. Eka stoppi Ylistaron ABC. Ville tilasi Paninit ja alkoi syömään. Syötyään Ville
nukahti.
10:05 Arvi kyytiin seinäjoelta. Sumussa ajoa. Sami, Arvi ja Mikko jutteli juttuja joiden tasosta päätellen Ville
oli hereillä mutta ei ollut.
11:30 Parkano Shell. Törmättiin Hahdon Kaitsuun pihassa. Oli menossa katsomaan Nightwishiä. Ville
kommunikoi hetken. Kalkkunakastiketta lounaaksi. Villelle kaakaota. Hyvää.
12:05 Liikkeelle. Ville nukkui. Sami tilasi Auran Shellille Villelle synttärikakun kahdeksi.
13:55 Auran Shell. Dajm kakkua ja kaakaota. Oli makeaa. Kiitos sille hymyilevälle nuorelle neidolle, joka
meitä palveli.
14:30 liikkeelle. Ihmeteltiin leveitä kaistoja. Pidin jätkiä vähän stressissä "...osaanko perille..."
14:55 Vedin ykkösellä, lyhintä reittiä, suoraan vimman pihaan. Oon vissiin ennenkin käynyt Turun
keskustassa. Kerran. En autolla. Auto parkkiin hissin viereen. Kamat sisään.
15:10 kaikki sisällä, auto lukossa, rumpuhäkin kasaamista.
16:00 äänimies tuli paikalle. Arvi ja Sami hoiteli kytkennät monitorointiin.
16:45 Alkoi soundcheck. 3 biisiä tsekattiin.
17:45 Saatiin kutsu alakertaan syömään. Kotipizza toimitti homman kotiin kuljetuksella. Poijat vähän kyseli,
että onko randomilla tilattu pizzoja. Rauhoittelin tilannetta. Olen tilannut kaikille terveyspizzaa. Muut
rauhoittui. Niin me nautimme paikallisten nuorisosihteereiden ja backstage hostin kanssa operaspecialia
pekonilla ja tuplasalamilla.
Odottelua. Hyvää juttua Sacrecyn kanssa. Jännitti. Pelotti.
19:45 Mentiin saliin.
20:05 Sacrecy aloitti.
20:55 Sacrecy lopetti.
Vaihto
21:05 LT aloitti syvästi harkitun Talent shownsa: Kaksi biisiä rumputalenttia, Kaksi biisiä Kitaratalenttia,
Kaksi biisiä bassotalenttia kaksi biisiä ja se on siinä.Oh no. Ne taputti lisää. Taivas oli vielä takataskussa. Se
vedettäis.
Sitä ennen laulettiin koko yleisön kanssa paljon onnea Villelle.
Keikan jälkeen jäi muutama nuori herra keskustelemaan. Hyvä meininki. Annettiin Sacrecyn kerätä tavarat
ensin ja lähteä hissiin. Juttelua Sacrecyn kanssa. Jaoimme kokemuksia keikkamatkoilla katsottavista DVD
elokuvista. Sacrecy veti pinnat kotiin. Potentiaalia tuntuu bändillä olevan:) Sen jälkeen erehdyimme
kertomaan LT:n EP:iden ja projektinimien taustaa. Porukka hieman levotonta. Hidas pakkaus LT:lle mutta
kuitenkin jouduimme odottelemaan alakerrassa, että Sacrecy saa kamansa ja autonsa pois edestä. Yritin
vaihtaa Transamia heidän kulkuneuvoonsa. Aivan vaan sen DVD soittimen ja elokuvien takia, niiden olisi
pitänyt sisältyä kauppaan. Laatikkoleikki, että saa taakse tarpeeksi nukkumatilaa. Helposti. Auto pakattu.
Mentiin vielä kahville.
23:35 Peruutin pois pihasta. Sumua ihan käsittämättömästi. Ville siirtynyt takapenkille. Mikko ja Ville nukkui
matkan. Arvin kanssa juteltiin.
01:30 Auton tankkaus ja syönti Häijään Nesteellä. Syötiin "megamakkaraa".
02:00 Liikkeelle.
Sami ja Arvi osti vielä Take away kahvit Parkanon Shelliltä.
03:55 Arvi Seinäjoelle.
04:20 Mikko jäi kyydistä.
04:35 Auton purku Villen luona.
05:00 Kotona. Nukkumaan.
09:45 Ylös.
09:55 Auton purku bändikämpälle.
Kiitos Turun ja Kaarinan seurakunta yhtymä/ nuorisosihteerit
Vimman henkilökunta
Turkuaudio
Erityiskiitos Backstage host:ille, toivottasti huppari on ahkerassa käytössä:)
2007-11-16
Turku, messukeskus, Maata näkyvissä
Promoteam liikkeellä. Kiitos Ari "ei se mun veli" Nortunen ja Sanna-Maria "Artisti" Lehtonen!
Apunne oli korvaamattoman arvokasta. Kiitos myös viikonlopusta:
Punainen lanka
KLS + crew yhteistyöstä
The Rain + crew yhteistyöstä
Kuoreveden Jennalle viikonlopun parhaista jutuista.
DVD pyöri koko viikonlopun.
Jotkut halusivat katsoa sen heti ja viettivät tunnin tiskimme ääressä.
Positiivista palautetta. Erityiskiitos lähtee kaikille LT-faneille.
Jos kameraasi tarttui kuvia lähetä niitä sami@luotettava.net
Transit oli viikonloppuna vähän pipiä, mutta kesti hienosti kotiin asti.
2007-12-05
Lapua, Hami
Lt promoteam liikkellä
Kiitos kaikille tuotteita ostaneille.
"Jaahas... Minkälaista musiikkia tämä on... ostaisinko hupparin itselleni vai 9 vuotialle lapselleni."
2007-09-29
Kortesjärvi, Ruskagospel
Promoteam oli liikenteessä.
Kiitos.
2007-09-08
Untamala, Villen kihlajaiset
Ilmeisesti yllätimme myös itsemme, kun LT kiipesi lavalle Miserian jälkeen 08.09.2007.
Kokoonpano oli kvartetti Arvi-GT, Jarmo-Bass, Ville-Drums, Sami-Vox
Biisejä vedettiin neljä: Musta huone, VLP, Kädelläsi kanna, Kuivaa.
2007-07-27
Partaharju, Sankarit-leiri
Päätin yllättää nuoret miehet, kun olin Sankarit leirillä. Lähetin Jarmolle, Villelle, Mikolle, Arville sekä
Terolle postikortin. Lähetin ne siksi, kun oikeasti välitän näistä tyypeistä ja ne on minulle rakkaita. Sitä ei
tule koskaan äijä-porukalla sanottua ääneen.
Postinkortin lähettäminenkin tuntui vähän homolta. Vaikka joskus ehkä halataan ja/tai peukutetaan, ne
kannustavat ja hyvät sanat jää liian usein aika vähiin. Mun mielestä nämä kaverit joiden kanssa olen
bändihommissa on pyörinyt on sankareita. Te olette oikeasti tärkeitä ja arvokkaita ihmisiä. Ollaan toista
sataa keikkaa tehty ja paljon tehty työtä josta ei palautetta/kehua tai palkkaa tule ikinä saamaan.
Tärkeämpää on Taivas.
2007-08-25
Tampere, Ristirock
Keikalla taas eri kokoonpano, Taneli Törölä soittaisi bassoa, koska Mäkelä jäi Lapualle Poliisi hommiin.
Meelis Niin saatiin saliääneen.
Päiväkonsertti: Realismi, Laura Joensuu, Luotettava Todistus sekä Tommi Kalenius band. Messu Kalevan
kirkossa
Iltakonsertti: Rände & Vanhat siniset, Frail, Daikini, Tera, The Rain
2007-06-09
Ylistaro kirkko /Ilmajoki vanha Loukasmäki, Teron häät
Oltiin koko porukalla Teron häissä. Tämä on silleen historiallista, että tapaamme muun kuin soittelun
merkeissä ensimmäistä kertaa vuosiin koko porukalla. Onnea vaan Terolle. Mikon morsiamen näin
ensimmäistä kertaa ja pikku Neaan. Mikon Babyjä molemmat:) Onnea vaan Terolle ja Tuulille. Ja muistakaa
nyt olla naimisis.
2007-06-30
Evankeliumijuhlat, Ylistaro
www.ylistaronevankeliumijuhlat.net
2007-05-19
Nokia, Immortal metal fest
http://immortalmetalfest.net
Ovet aukeavat 12.00
Festarit alkavat 13.00-17.30
Ruokailu 17.30-19.00
Ilta konsertti 19.00-23.30 ja siitä eteenpäin metallimessu. Pidimme edellisenä iltapäivänä treenit. Villellä oli
illalla kaksi Miseria keikkaa ja mulla koulua sekä Pappilaa. Lähdin siis poikkeuksellisesti Ylistaron nuorten
kanssa linja-autolla matkaan, koska soundcheck olisi suhteellisen lähellä tapahtuman alkua. Linja-auton
alusta oli täynnä LT rekvisiittaa. Arvi/Mikko/Ville/Jarmo tulivat Vectralla paikalle. Tero tuli toisesta suuntaa.
Meillä oli ensi kertaa LT Big band siis kuusi jätkää lavalla. Äänentoisto oli Haven nimisestä firmasta, joka
ilmoitti meille ilouutisen keikkaa edeltävänä iltana. He toisivat haaroitukseen aktiivisplitterin paikalle.
Yleensä iltaa ennen tai keikkapäivänä tulevat ilmoitukset eivät ole positiivisia. Me olimme ainoa bändi, joka
sitä tarvitsisi ja oli todella mahtavaa että se hommattiin paikalle vain meitä varten. Saimme näin käytettyä
omaa monitorointia. Lähetin heille vielä kiitosta jälkikäteen hyvin hoidetusta tapahtumatekniikasta.
Valomies sai myös Venian keikan aikana ohjeet väreistä mitä LT:n aikana saa käyttää, koska kaksi väriä meni
käyttökieltoon Venian aikana. Onneksi muistit valomies=)
Päiväkonsertti
Sacrificium (Saksa)
Oratorio
Luotettava todistus
Venia
Oma keikkamme oli hyvä. Meidän keikkamme aikana oli wall-of-death sekä moshpit käynnissä. En
uskaltanut enää yhdessä vaiheessa kehottaa yleisöä mossaamaan/ riehumaan, kun lavalta katsottunakin
meno oli jo aika hurjaa yleisössä. Pit taisi olla keikkamme aikana suurin ja agressiivisin?Meidän soundit oli
kuulemma toimineet hyvin. Salon Jussi kommentoi "jos nyt sanot että soititte niillä peeringerin matopurkki
veeampeilla, niin en usko, koska lava oli täynnä laadukasta kaappia ja putkinuppia". Mutta kyllä me niillä
laadukkailla line värkeillä vedettiin. Muutenkin Jussin kanssa oli taas mukava jutella. Mukava kun joku
muukin on aina kehittämässä bändien illanistujais-sielunhoito-keskustelu-fiilistely iltoja.
Iltakonsertti
Deuteronomium
Sacrecy
Lumina Polaris
Hilastherion
Iltakonsertin päätteeksi pakkasimme kimpsumme ja kampsumme linja-autoon Arvin kanssa ja
matkustimme takaisin Ylistaroon. Tero jäi säestämään vielä metallimessua ja muut olivat häipyneet
päiväpitsan jälkeen kotia kohti.
2007-05-11
Lehtimäki, Opisto
Tällä kertaa kokoonpanossa mukana Tero bassossa. Saavuimme paikalle ja aloimme tutun miehen kanssa
kasaamaan KV2:sta kasaan. Mä tekisin lavan kokonaan ja Seppo Saranpää vastaa Saliäänestä ja valosta.
Tavaraa oli onneksi koko kuorma-auto täynnä, eikä yhtään snake-piuhaa:)
Kasasimme monsteri läjää pieneen noin 150 hlö:n saliin. Monitoripäässä oli iso GB4. Keikkarumpuina
toimisi Villen Punaiset rummut. Kanavia kaikki kuusi kpl, joista neljä päällä kun OH:t on kumminkin kiinni.
Oltiin Villen kanssa vähän valmistauduttu keikkaan lähinnä lämppäri bändin kautta, ei niinkään LT:n.
Lämppärinä siis oma henkilökohtainen suosikkibändini Punainen lanka. Ville soittaisi niille rummut kun
niiden rumpali oli hankkimassa kesärusketukselle pohjia ulkomailta:)
Lämppäribändi saapui paikalle kevyessä kesäflunssassa. Onneksi kaikki pysyi pystyssä. Nuorisotyönohjaaja
Kirsi oli tehnyt hyvää etukäteistyötä ja käytännön järjestelyt peläsi hienosti. Saimme jopa keikka Kevyt olojuomat
paikalle, eikä tarvinnut tuhlata omaa rahaa siihen. Pitäisi muuten muistaa kysyä tarjoukset
sponsoroinnista Bon Aqualta ja Kevyt ololta ja Vichyltä. Nestettä kun kuluu keskimäärin 6 litraa/keikalla + 3
litraa ennen keikkaa ja 3 keikan jälkeen. Hikinen bändi. Ja rexona/axe deal ei oli pahitteeksi, koska ihminen
voi myös haista pahalta.
Keikalla Punainen lanka veti kovan keikan ja oli ihan tajuttoman kova. Me taas oltiin vähän löysiä, kun
Villekin tuntui mätkineen parhaimmat mehut jo ulos PuLa:n keikalla. Mutta yleisö antoi mukavasti
palautetta.
Rippikoululaiset oli rippikoululaisia. Onnellisimpia nimmarin saajia pitkään aikaan. HighFive:t lenteli monen
opiston asukkaan kanssa. Illalla roudattiin ja Arvi tuli Teron kanssa mun luo ja kysyi että pitääkö Sami
paikkansa että Raamatussa mainitaan että meidän tulee levittä ympärillemme Kristuksen hyvää tuoksua.
Kerroin että tietenkin löytyy... Tuli siinä vähän sanottua ääneen Pulan ja Sepon aikana Teron loistavasta
Raamatun tuntemuksesta ja Tero oli mykkä koulua. Vain viikon. Sitten se taas erotettiin:)
Myös iltapalaa oli tarjolla. Kiitos. Pysähdyttiin illalla Mäyryn Nesteelle tankkaamaan ja istumaan iltaa, kun ei
ollut mihinkään kiire.
2007-04-27
Alahärmä, Rovis
Ulkoilma tapahtuma. Tero ilmoitti, että menee muuttamaan Tuulia Lahteen ja ei siis tuu keikalle. Jonka
jälkeen erotettiin siis kerran bändistä.(hehehe.)
Tero oli näppäränä miehenä meitä infomoimatta mennyt pyytämään Keskisen Jukan bassoon ja vienyt tälle
LT:n omistaman tyttö-nimisen basson. Tästä tietämättöminä pohdimme toisaalla tilannetta ja mietimme
kenet rekrytoitaisiin soittajaksi Teron tilalle. No Ville heitti, että Miseriassa on nyt uusi puoli kelvollinen
basisti. Ja se on kuulemma vielä Lapualaanen poliisi. Minähän riemastuin: "se otetaan, makso mitä
makso." Sovittiin treenit Poliisin kanssa ja soitettiin treenit läpi "se tuntui nii oikeelta..." Kiva kun basisti ei
ollut kiinnostunut siitä miten kitara vetää ja ei lähtenyt triplaamaan sitä vaan kehitteli omia linjoja.
Toisetkin treenit soitettiin. Arvi skippas ne ja vedettiin cd:n tahdissa, minä, Ville ja Poliisi.
Matkaan lähdettiin Poliisi autolla sekä mun Transamilla. Päätettiin ottaa rumpalille jotain hauskaa. Oltais
siis soittamassa ihan uudella rekka-auton lavalla jossa ei oltaisi kuljettu vielä mitään. 32" basari sekä parin
tomin setti, kuulostaa hyvältä ja näyttää hyvältä. Äänentoisto oli paikallisesta firmasta. Laatua riitti, tiski
Soundcraftin two, DI:t BSS, rumpumikit oli beta 91/beta 56/beta98 jne... mutta kun ne johdot ja
kaukokaapeli oli thomannin halvimpia... äänentoisto on aina niin hyvä kuin se heikoin lenkki.
Kaikki saatiin ulospäin toimimaan mallikkaasti. Monitoroinnissa oli osassa kanavia niin kova brummi, ettei
mitään rajaa. Lopuksi korviin tuli vain mun laulu ja kitarat ja basso (kaikissa oli xlr-lähdön lisäksi linelähtö,
josta saatiin häiriötöntä signaalia.) Valolle ensi kerralla oli vaihe/ eri sulakkeen takaa. Näin se rockkaa
kovempaa. Ennen keikkaa olimme ulkoruokinnassa ja söimme herkkupitsat. Saimme myös maistaa
Alahärmäläistä huumoria kun lämmittelimme ennen keikkaa poliisin Vectrassa, ja Huhtaluhdan Kake tuli
sanomaan, että yks ala-astelainen poika oli tullut kysymään, että "tuallako se pändi on tullut?" ja viisannut
Opelia. Kake oli vastannut joo. Johon poika oli tuumannut "no ei voi kovin hyvä bändi olla kun ooppelilla
tuloo keikalle.
Lämppäribändi oli kova joka soitti cover meiningillä. Kitaroita emme voineet lainata kun meidän omat on
siinä C-vireessä ja capoja ei löytynyt. Onneksi omat löytyi:)
Keikalla Basisti soitti LT:n ensimmäisen live bassosoolon. Mäkelä osaa. Meno oli kova vaikka yleisöä oli
vähän paikalla. Kova meininki ja hauskaa ainakin oli. Ehkä vähän oli vielä kylmä vuodenaika ulkoilma
juttuun. Keikan jälkeen väki livisti pois. Yksi urhoollinen fani tuli keikan jälkeen paikalle ja oli hölmistynyt
"hä, joko te lopetti. Mä luulin että täällä on joku lämppärikin." Aina ei voi voittaa.
Ville lähti keikan jälkeen Mäkelän kyytissä Seinäjoelle, josta lentokoneella Helsinkiin seuraavalle keikalle.
Kiitos Kake, Paula ja Lotta.
2007-04-18
samat
Biisit rupeaa olemaan miksausta vailla valmiita.
Meen huomenna aamulla taas pariksi päiväksi asumaan studiolle. Arvi lupasi tulla kohtalotoveriksi ja ehkä
laulaa lurauttaa parit taustat ja toimii kritiikkikoneena. Terokin oli innostuneena tulemaan huomenna
laulamaan omia juttujaan. (onneksi se ei tiedä että kaikki on jo itse asiassa laulettuna sisällä, harmi ettei
pasistit osaa käyttää nettiä- heheh.)
Joo mutta oikeasti, pitää saada taustoihin vähän muutakin köhinää kuin omaa rupista ääntä.
Mutta sandman eiku saruman eiku ... on ihan kova poljento ja samoin se S...Ariel.
Nyt on jopa piiseille nimet. Näitä ei ehkä julkaista projekti nimillä.
Sanat tulee varmaan ensi viikolla nettiin ihmeteltäväksi.
Kuvia on otettu studiolta pari muistikortillista, joista ainakin neljä on julkaisukelpoisia.
2007-04-16
samat
rummut on purkis ja mikko on ollu tänään samin kans tekemäs kitaroita
jotka on kuulemma saatu kans purkkiin ja bassotki on vissiin(ite en oo
enää siä niin kaikki on vissiin) hehe mut aika tuubaa tulee!!!!!
TäYSIä!!! Ville
2007-04-14
Tampere, Studio
Täällä Tampereella ollaan Villen kanssa seikkailemassa. Rainin Pasi kävi fiilistelemässä studiolla. Mukavasti
jälkeä syntynyt ja kuuden biisin pohjat on nauhalla. Studiopäivän jälkeen eksyttyyn Hervantaan -TDM- luo
suihkuun ja näppäilemään kitaraa.
2007-03-16
Ylistaro, Rovis. Mukana PunainenLanka, Norman.
Tekniikassa olisi Hessu Laaksonen ja Seppo Saranpää.
Torstai-illaksi oli sovittuna treffit koulukeskuksen pihaan klo 18:00. Treffit siirtyi tunnilla kun Seppo sanoi
että hyvin ehditään jos tullaan klo 19:00 paikalle, jos kerta apukäsiä on paikalla. Muutamia ahkeria LT
roudareita sekä LT soittajia oli hyvissä ajoin paikalla ja alkoi roudaus ja sitten rakennus. Itse lähdin
Kuopiosta klo 15:30 Latomäen Matin kyytissä kohti kotia. En aivan ollut vielä klo 18:00 paikalla mutta en
varttia enempää myöhästynyt. Kirottuja nuo navigaattorit, jotka ajattaa pikitien sivusta pikku hiekkateitä n.
30 km matkan. Kelirikko rikkoo tien ja autot.
No kasattiin tuttu tupla KV2 pystyyn ja uutuutena sekä etulinjaan, että takalinjaa 12 metrinen 4 putkinen
trussi linja, jossa takana runsaasti LED pareja ja edessä lisäksi Yläpäät roikkumassa. Ainoan päänsäryn
aiheutti koripalloteline joka tuli takanosturin tielle ja se huomattiin siinä vaiheessa kun linja oli jo koottu
kasaan. Näppäränä poikana etsin jakoavaimen ja ruuvasin koko telineen irti seinästä. Korin irtinostamiseen
olin vähän lyhyt ja koripallossakin pelasin aina takamiehen paikalla. Onneksi löytyi pari pitempää kaveria.
ValoHessu toi lavalle liikkuvia 8 kpl ja näytti käsillä miten valot tulisi menemään ja maalaamaan salia.
Valoshowsta tulisi upea. Se on aivan oma taiteenlajinsa.
Tehtiin LT:n soundcheck alkaen 22:30. Biisit meni ihan mukavasti ja sali soi kovaa. Lavasta tuntui läpi
alakerran paine. Hälytykset meni päälle 00:00 joten ennen sitä oli hyvä poistua. Yöllä klo 02:30 soi mun
puhelin ja Norman ilmoitti olevansa seinäjoella. Hörppäsin kupin kahvia ja ajelin nuorisotoimistolle
lukemaan sähköposteja ja tekemään toimistohommia, kun oli siis tuli oltua alkuviikko Kuopiossa.
03:00 maissa ajoi sprinter kirkonpihaan ja näytin transamin lasista "mars,mars" merkkiä, tulkaa perässä.
Pappilassa totesin kuskin olevan tuttumies Roiton Harri joka on pari kertaa miksannut Kipupiste nimistä
kokoonpanoa jossa myös itse vaikutin. Pääsin kotiin nukahdin 05:30 ja heräsin 6:45. Suihkun raikkaana
töihin ja aamuhartauksia pitämään.
Viimeinen aamuhartaus oli samassa salissa jossa konsertti pidetään mutta nuortenneitojen voimistelu tunti
oli siellä täydessä vauhdissa. No vähän oli häiriötekijöitä mutta tulipahan sekin pidettyä. Seppo tuli
käytävässä vastaan ja hyppäsi kyytiini kun kympiltä menin hakemaan Normanseja Pappilasta. Vahvistimet
kannettiin lavalle ja ihmeteltiin LT:n Villen rumpusettiä. Kanavalista oli alustapäin tällainen
1. 32" sis.rak Beta 52
2. 22" Beta 91
3. 22" Beta 91
4. SN 57
5. OCTO I
6. OCTO II
7. OCTO III
8. OCTO IV
9. RT 421
10. RT 421
11. RT 421
12. FT Beta 56
13. FT Beta 56
14. FT Beta 56
15. FT Beta 98
Soundcheck tehtiin Normanille, mä hoitelin lavaa ja monitoritiskiä. Onneksi olin lukenut manualin jo viime
kesänä tuosta soundcraftin GB8:sta.
Heinonen tuli Kunnan vapaa-aikaohjaajan kyyditsemänä koululle. Koulukonsertti oli mukavan rauhallinen,
ehkä vähän soundillisesti ontto kun se kosketin soittaja puuttui riveistä pääsykokeiden takia. Rehtori oli
fiiliksissä vaikka joutuikin vahtimaan ylioppilaskirjoituksia joen toisella puolella.
Koulupäivän jälkeen kokeiltiin tanssit läpi ja lähdettiin kirkkoon. Norman nukkumaan. Häkämies löydettiin
asemalta ja se sai maistaa maaseudun ystävällistä yhteyttä. Ville kävi sen toivottamassa tervetulleeksi.
Kirkossa Maire Pönsä Jaana Jonna Jasmi Sanna Sara Essi Anniina Jussi Juha (anteeksi jos jäi joku
mainitsematta???) ja mä vedettiin hyvältä soundaavaa settiä. Ainoa harmi oli ettei kaikille laulajille saatu
omaa mikkiä. Mutta niillä 5 mitkä oli paikalla mentiin. Sitten syömään srk-talolle. Emäntä päivi oli taikonut
hyvät ruuat. Lihapullia oli ja ne oli tajuttoman hyviä. Mikko veti varmaan 30 lihapullaa mutta ei nyt ruveta
laskemaan. PunainenLankakin ehti paikalle ruuaksia.
Sitten alkoi messu. Messussa oli 172 hlö. Nopea (n.4 min) purku kirkossa ja kamat autoon. Koululle ajettiin
Sepon kanssa ja tasan 19:00 ohjasin Punaisen langan lavalle pikatsekkiin. Tsekki meni hyvin. Kiitos Aholan
Kimmolle. Sain viikkoa ennen rockosaaja koulutuksessa monia hyviä oppeja monitori päähän. Niinkuin
LT:ssäkin on joskus todettu "älä korjaa sitä jos se ei rikki"
19:25 avattiin sali yleisölle ja väkeä oli mukavasti 350 hlö paikalla. Punainen lanka veti energisen settinsä ja
sitten lavalle Norman. Normanin keikan aikana koulun sähköt sai vähän eloa monitori päähänkin. 32A 2
vaiheesta paukahti sulake. Siinä vaiheessa oli kiinni liikkuvat. Ne oli siis pimeät. Sähkökaappi oli tietenkin
lukossa. Jotenkin se aukesi kuin tyhjää vain kun Villen kanssa sitä kosketimme? Etsimme rikkinäistä
sulaketta ja sen löydettyämme varasulaketta. Operaatioon meni varmaan 8 minuuttia ja yleisö tuskin
huomasi ettei lavalla liikkuvat toimineet vähään aikaan. Hessu tuli sanomaan että ootte Villen kanssa
ihmejätkiä. Normi rokkarilta olisi kuulemma mennyt sormi suuhun. No me ollaan maalta.
Normanin jälkeen puhui Juha Heinonen. Sain vähän jälkikäteen palautetta kun puhetilannetta ei
rauhoitettu kokonaan. Lava siis tyhjättiin LT:tä varten ihan kaikesta: monitorit, vahvistimet ja kaikki yli
määräinen pois. Hyvä oli vetää. Vähän olisi saanut olla enemmän virtaa yleisössä mutta raskas kouluviikko
lienee imenyt parhaat mehut kolmosrivin rokkareista.
Keikka loppui. Roudasin koko setin ulos Sepon ja hyvin pienen osan LT:n jäsenistä kanssa. Piti antaa vähän
palautetta Terolle (joka erotettiin taas!?!? keikan jälkeen) joka jutteli Normanin kanssa pukuhuoneessa ja
hörppi kahvia. Sana muoto taisi olla suht korrektia "viekää nyt edes nuo omat tavarat ***tuun täältä kun
hälytykset menee puolilta öin päälle." Ei vienyt. Ihan täyshiki päällä vedettiin kamat kasaan ja tyhjättiin
muutaman henkilönvoimin salia. 23:54 saatiin ovet kiinni ja ehdittiin ennen hälytyksiä. Norman lähti
eteenpäin ja Heinonen tuli kotiini yöksi.
Mulla oli aamulla rokkikoulua ja vein Heinosen Seinäjoen juna-asemalle jo ennen ysiä. Rytmikorjaamolla
puhuttiin juuri miten kaikki laitteet tulee tarkistaa ja varmistaa ennen matkaan lähtöä ja tehdä se idiot
tsekki. Tästä olemme saaneet oppia Ruotsalan Terolta useasti. Edellisen kerran vissiin lipsahti SM-gospelissa
kun Villen pellit jäi Corollan takapenkille... No siis... Mun puhelin soi ja kysyttiin onko näkynyt mustaa hard
case laatikkoa... Jep se oli jäänyt illalla koulun pihaan kun norman laittoi kamojaan ja mä nostin sen heidän
lähdettyään Transamiin. he lupasivat hakea sen takaisin tulomatkalla.
Ympäri käydään niin yhteen tullaan. Roitto soitteli sunnuntai aamusta ja ihmetteli ettei näe mun autoa
vaikka on oikeassa paikassa Navigaattorin mukaan... no se oli ajattanut sitä kilometrillä harhaan.
2007-01-06
Nurmo, Tapaus x
Saatiin hyvissä ajoin tieto (siis neljä päivää ennen keikkaa), että Jormanainen pääsee vääntämään meidät.
Se nostatti fiiliksiä 75%. Kun vielä tähän lisättiin ennakkotieto, että Keskisen Jyrki tuo KV2 läjän paikalle, oli
100% täynnä.
Pidettiin perjantaina treenit, jotka nauhoitettiin kokonaan. Paikalla oli Sami, Ville ja Mikko. Nauhalle tarttui
pari helmeä, mutta ne eivät liittyneet mitenkään soittoon tai lauluun saati sitten evankeliumin eteenpäin
vientiin. Tyyliin kommentti jäätyneen autonoven lukon kanssa: "et sitten avaimella koittanut." Voit tulla
kysymään lisää?
Treenit keskeytyi kuitenkin ennen aikojaan, koska Villen käsi ei antanut anteeksi liikaa treenaamista. Ville
lähti hakemaan hoitoa siihen ja saikin hierojan vielä samaksi illaksi.
Aamulla hain Mikon kyytiin ennen puolta päivää ja sitten Untamalaan. Untamalassa kaikki pakattuna ja
valmiina. Ehdittiin katsoa Saarijärven keikkaa DVD:ltä ennen lähtöä. Tero ei sopinut enää kyytiin ja meitäkin
oli kolme pientä karvapalloa siinä transamin etupenkillä. Mutta oltiin matkalla jo pian jälkeen puoli yhden.
Rumpusetti oli aika hyvän maun rajoilla niinkuin aina. 2X22"Kick, 1X32"kick, 4Xoctopan, 7 tomia jne...
Kesken sound checkimme trio Lassila+ Honkkila&poika saapui. Antin suu oli vähän virneessä kun se näki
setin.
LT kävi syömässä. Kiitos sille tyttärelle, joka uskaltautui yksin palvelemaan ruokailussa kuutta kamalan
näköistä setää, pelottavan isolle srk-talolle. Onneksi tämäkin uskaltautui säätämäänTeroa. Ei ei sitä
maitopurkkia. Heh. Kun päästiin takaisin oli homma vähän vaiheessa, mutta kaikki saataisiin valmiiksi koska
eka kokoonpano on trio. Monet tutut biisit sai tutun sovituksen, kun kahdella kitaralla vedettiin vihreitä
miehiä ja viattomia ystäviä. Myös oma suosikkibiisini soitettiin. Se kulki ennen ainakin Terapian lapuissa
nimellä Raketti. Tuttuja sovitukset oli siksi että niitä on tullut Mikon kanssa soiteltua kahdella akustisella
enemmän kuin uskottekaan.
Sitten oli meidän vuoro. Keikka meni nopeasti ja aika hyvää juttua tuli välispiikeissä. Se kesti tunnin.
Välispiikkejä oli paljon ja ne olivat pitkiä että Ville ehti viilentämään kättään jääpusseilla. Ville oli jo saanut
myös hellää kumihansikas hoitoa backstagella ennen keikkaa, kun Honkkila levitteli puuduttavaa rasvaa
kipeälle kädelle. Villen Sanomalehden lukeminen rumpusoolon aikana sai osakseen ansaittua huomiota.
Mäkin intouduin lähtemään pörräämään yleisön sekaan kun siellä riehuttiin jajuostiin. Oma pää ei antanut
yhtään heiluttaa itseään, koska poskiontelo tulehdus oli niin paha. Oli vekkuli tunne kun laski pään alaspäin
heilauttaakseen sen ylös.
Kommentteja keikasta tuli paljon ja itse ja joku toinenkin orkesteristamme allekirjoittaa , että huolimatta
käsi ja pää ongelmista keikka oli paras minkä LT on koskaan vetänyt. Meidän jälkeen platinum soitteli
yhteislauluja.
Porukka lähti messuun ja me jäätiin roudaamaan, muutaman ihmisen kanssa. Kotona puolilta öin.
Kiitos Jani Kela ja nuorisotyön vastuutiimi.

Takaisin uutisiin